Hullarin polun taistelureitin vaellus
Ilomantsin Hattuvaaran taistelujen 78 vuosipäivä oli 27.7. 2022
Pohjois-Karjalan rajamieskilta järjesti Hannu Ruokolaisen opastuksella vaelluksen 30.7.2022 Hattuvaarasta Polvikosken kautta Lahnavaaraan ja siitä edelleen Lahnajärvelle. Vaelluksella seurattiin maastoitse Polvikoskelta alkaen Hullarin polun taistelureittiä, jota pitkin Venäläiset joukot etenivät Hattuvaaraan kesällä 1944.
Suomalaisten vastahyökkäyksen valmisteluvaiheessa Hattuvaaran kylässä oli vajaa komppania Rajajääkäripataljoona 3:sta komentajanaan everstiluutnantti Y.Seppälä.
Rajajääkäripataljoona 3. muistomerkki Ilomantsin Hattuvaaran tienvarressa Palovaarassa. Samalla paikalla on useita jatkosodan taistelujen muistomerkkejä ja opastetaulu.
Yllättäen venäläinen 176. divisioona hyökkäsi kylään 27.7.1944 vajaan jalkaväkirykmentin voimin Hullarin suunnasta, nykyisen Suomen itäisimmän maastopisteen kautta.
Hattuvaarassa jouduttiin Raappanan joukot sitomaan ennen aikojaan torjunta taisteluun. Koska näin syntyi uhka torjuntataisteluun valmistautuvan ryhmä Raappanan selustaan, komennettiin Ilajanjärven suunnalle keskitetystä Hämeen Ratsuväkirykmentistä muodostettu Osasto Sirama välittömästi torjumaan sitä.
Kahden eskadroonan voimin, käytännöllisesti katsoen ilman raskaan tulen tukea (vain kaksi kranaatinheitintä) suoritettu koukkaus kylän eteläpuolelta Pitkänhuuhdan kautta yllätti rykmentin kärjen lähes tulomarssilta, paloitteli ja tuhosi sen pääosat katkomalla tien Tiittalan talon itäpuolelta ja Kiukoistenkankaan kohdalta.
Kalustonsa, mm piiskatykkinsä ja heittimensä sekä esikuntansa arkistoineen menettäneen rykmentin eloonjääneitä ajettiin takaa Polvikosken kautta Hullariin, johon rintama pysähtyi aselevon tuloon saakka.
Venäläissotilaiden ampumien konekiväärin luotien jäljet ovat säilyneen männyn kupeessa vuosikymmeniä Lahnavaaran rinteellä. Venäläisten hevosrattaat ovat jääneet maastoon vetäytymisvaiheessa.
Lahnajärven kankaalla sijaitsee venäläissotilaiden hautapaikka, johon on haudattu mm. naisupseeri, hänen kypäränsä ortodoksiristin päässä.
Hämeen Ratsuväkirykmentin Lahden perinneyhdistys järjesti tämän vuoden tapaamisen Hattuvaarassa 29.7-31.7.22. Tapahtumaan osallistujat olivat mukana vaelluksella.
Hannu Ruokolainen kertomassa Lahnavaarassa metsänvartijan talon raunioilla alueen historiasta. Talossa on toiminut mm, rajavartioasema 1925 alkaen. Talvisodan aikana rajavartioston käytössä ollut torppa jätettiin polttamatta, mutta uuniin laitettiin räjähdyspanos. Kun venäläiset lämmittivät keväällä 1940 uunia, panos räjähti ja osa katosta hajosi räjähdyksen voimasta. Talvisodan jälkeen tila jäi autioksi ja nykyään tilan päärakennuksen paikalla on vain kaksi tiilikasaa näkyvillä.
Lahnajärvellä vaellukselle osallistujat nauttivat Taistelijan talon isännän Jouni Puruskaisen järjestämästä hernekeittolounaasta pannareiden kera.
Muonittaja Jouni Puruskainen on hoitanut työnsä kiitettävästi. On aika hengähtää.
Lounaan jälkeen tutustuttiin Lahnajärvellä venäläissotilaiden hautapaikkoihin, jotka on maastoon merkitty puuristein.
Hattuvaaran taisteluihin saa hieman valaistusta lukemalla
Eero Tuomaalan omiin kokemuksiin perustuvan romaanin
” Ilomantsin Motti”, joka on alun perin ilmestynyt 1970.
RjP4:n muistokivi
Hoilolan Talikkajärven rannalla Pohjois-Karjalassa
Rajajääkäripataljoona 4:n muistomerkki on pystytetty tälle paikalle 2.11.1991. Samana vuonna, kun jatkosodan alkamisesta oli kulunut 50 vuotta.
Kivi oli löydetty tästä lähistöltä. Silloisen RjP 4:n perinnetoimikunnan tervehdyksen tuonut Matti Lappalainen totesi: ”Tällä kivellä istuskeli RjP 4:n sotilaita 19.9.1944 odotellen sanomaa välirauhasta.
Kului 47 vuotta, kunnes sammaloitunut kivi hoksattiin parhaaksi muistoksi tuosta historiallisesta päivästä. Kivi kertoo ylpeästi RjP 4:n sodasta ja sen sotilaista. Kaiken kokeneena kivi jää ikään kuin vartioimaan muistoamme. RjP 4:n muistoa.
Meiltä jää jälkeemme jotain pysyvää”.
