• Etusivu
  • Ajankohtaista
  • Historia
  • Killat
  • Rajavartioasemia
  • Tapahtumat
  • Myyntituotteet
  • Sodanajan rajajoukkojen muistomerkit
  • Turvana Rajalla - kirja
  • Kalenteri
  • Yhteystiedot
  • Linkit

Pohjois-Karjalan Rajamieskilta

 
 
 
 
 

 Kiteen Rajakillan rantakala Neulaniemessä

Rantakala palasi juurilleen

Kiteen Rajakillan rantakalatapahtuma järjestettiin usean vuoden jälkeen Neulaniemessä, jossa varsinainen tapahtuma alkoi runsaat neljä vuosikymmentä sitten. Maittavan rantakalan olivat keittäneet Tuomo Leppänen,  Auvo Havukainen ja Pentti Vanhanen.

Pohjanmaalta oli mukana seurue, joka aluksi kunnioitti pohjanmaalaisten sotureiden muistoa Kuivalaisen taistelun muistomerkillä.

merkki.jpg


Kuvassa laihialaiset kunnioittavat Kuivalaisen kukkulan taistelijoiden muistoa Kuivalaisen kukkulan muistomerkillä. Seppelettä laskemassa Juhani Torkko takanaan Heikki Tarkkanen. Kunniavartiossa ovat Reijo Lindroos oikealla ja Jani Lindroos

Rajalla

Välivaarassa käynnin aikana piipahdettiin myös valtakunnan rajalla Matkalammella.
Suomalaisen rajamerkin luona ihailtiin huikaisevan kaunista Matkalampea.


pyykki.jpg
Oikealla Kiteen kaupungin edustaja Kari Sutinen ja killan sihteeri Timo Päivinen. Vasemmalla killan puheenjohtaja Pekka Hakkarainen

Rantakalatapahtuman yhteydessä jaettiin arpajaispalkintoja, luovutettiin killan standaari Valto Elloselle.

 

palkinto.jpg

Rajakillan standaari luovutettiin Valto Elloselle vasemmalla. Luovuttajina killan puheenjohtaja Pekka Hakkarainen oikealla ja  Kalervo Rinne

Raja-ja Merivartiojoukkojen Perinneyhdistyksen kuulumiset toi puheenjohtaja Martti Kukkonen, Kiteen kaupungin tervehdyksen toi Kari Sutinen ja P-K Rajamieskillan tervehdyksen puheenjohtaja Jukka Röppänen. Musiikista vastasi harmonikallaan Timo Hacklin.  Sääkin suosi tapahtumaa ja  tavattiin tuttuja.

martti.jpg jukka.jpg

Martti Kukkonen                                                               Jukka Röppänen

Rajalla rauhallista

Pohjois-Karjalan Rajavartioston tervehdyksen tuonut majuri Arto Näsänen  sanoi, että Pohjois-Karjalan rajavartioston maastorajalla on rajavalvonnan kannalta rauhallista. Tehokkaalla, molemmin puolin valtakunnan rajaa tapahtuvalla valvonnalla, on varmasti rajatapahtumia ehkäisevä vaikutus.

Sen sijaan Niiralan kansainvälisellä rajaylityspaikalla rajaliikenne jatkaa kasvuaan. Tämän vuoden aikana Niiralassa saavutettaneen noin 1,7-1,8 miljoonan rajanylityksen määrä. Jos tarkastellaan laajemmin koko valtakunnan itärajan rajanylitysliikennettä henkilöliikenteen kasvun arvioidaan kasvavan 1,5-2 kertaa nykyistä suuremmaksi vuosikymmenen loppuun mennessä. Rajavartiolaitos vastaa tähän haasteeseen rajaylityspaikkojen kehittämishankkeella jatkoi Näsänen.

 major.jpg

Majuri Arto Näsänen loi katsauksen rajatilanteen nykytilaan ja tulevaisuuteen

Niirala keskeisin kehittämiskohde

Majuri Arto Näsänen tarkasteli itärajan rajanylityspaikkojen kehittämishanketta, mikä käynnistyy Kaakkois-Suomesta, ulottuen suunnitelmien mukaan myös Itä-Suomen kansainvälisille rajanylityspaikoille. Mm Niiralan rajanylityspaikan infrasruktuurien parannuksia suunnitellaan toteutettavaksi vuosina 2015-2016.

Niiralan rajanylityspaikan toiminnan ja resurssien turvaaminen onkin yksi keskeisin rajavartiostomme kehittämishankkeita 1.1.2014 käynnistyvän uudistetun henkilöstöhallinnon sekä teknisten palveluiden toimimallin käyttöönoton ohella. Kyseisissä toimintamalleissa, erityisesti keskitetyllä tukipalveluiden tuottamisella, saadaan kohdennettua resursseja nykyistä paremmin rajaturvallisuustehtäviin sanoi Näsänen.

Tervehdyksensä lopuksi majuri Näsänen vakuutti, että rajavartiosto pystyy jatkossakin suoriutumaan sille annetuista tehtävistä ja rajatilanne säilyy alueella rauhallisena myös tulevaisuudessa. Toiminnan painopiste on eteläisellä toiminta-alueellamme Värtsilä-Niirala-Pyhäjärvi-alueella.

Olavi Lautamäki

 

 

 

 

 

© Pohjois-Karjalan Rajamieskilta ry

Päivitetty viimeksi: 10.5.2025  "Ajankohtaista"
                           Webmaster:  Seppo Lyytikäinen